Home > News > Smartner in the news > News 5


 Smartner in the news


August 25, 2000

Kauppalehti "SUORASELKÄISEN NÖYRIÄ INSINÖÖREJÄ"

Mika Uusitalo, 25, ja Jussi Räisänen, 24, järjestivät opiskelun ohessa Teknillisessä korkeakoulussa Tuotantotalouden Killan eli opiskelijaporukan bileitä vuoden verran. Siinä tuli testattua yhteistyökemiaa.

Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää bilettämistä.

- Meillä oli liikeidea ja halu rakentaa oma tarina, kuvaa Jussi Räisänen yrittäjäksi ryhtymistä.

Viime vuonna kaksikko perusti Smartner Information Systems Oy:n. Aikaisessa vaiheessa mukaan tulivat myös Ari Backholm, 25, tuotantotalouden miehiä hänkin, sekä Soneralta yrittäjäksi lähtenyt Robert Rasmus, 32, joka on Smartnerin toimitusjohtaja.

Smartner on langattomiin yritysratkaisuihin erikoistunut ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluyritys. Omistuspohjaa vahvistavat pääomasijoittajat Eqvitec Partners, Sitra ja IT Venture Finance.

- Yksi perusperiaatteemme oli hakeutua itseämme kokeneempien seuraan mahdollisimman aikaisin. Olimme suoraselkäisen nöyriä myöntämään, että tarvitsemme muita, Räisänen sanoo.

- Kysyimme avoimesti, mikä tekemisissämme on hyvää ja mikä huonoa. Saimme varmaan aika pyyteettömiä mielipiteitä, kun palaute tuli tutuilta henkilöiltä.

Kontaktiverkkoa käytetään edelleen aktiivisesti. Laaja näkemys on yrittäjälle arvokas voimavara.

Nuorilla yrittäjillä on opinnot kunnossa ja työkokemusta plakkarissa. Uusitalo on valmistunut diplomi-insinööriksi. Räisänen käy käsiksi diplomityöhön ja opiskelee kauppatieteitä. Backholm on väitöskirjavaiheessa.

Uusitalo on työskennellyt muun muassa Digialla teknologiapäällikkönä. Myös Räisänen on ollut töissä Digialla. Backholm ja Räisänen taas ovat olleet samaan aikaan töissä Sedeconilla.

MBA-tutkintoaan viimeistelevä Rasmus johti Soneralla liiketoimintayksikköä.

Nuorten yrittäjien elämä ei kuitenkaan ole pelkkää työntekoa.

- Lähtökohta on, että työtä tehdään lakisääteinen määrä. Emme usko, että työ vähenee sillä, että sitä tekee enemmän.

Ylitöitä toki tehdään, mutta vastapainoksi pidetään vapaata.

Elämä luentosalien ja työn ulkopuolella on tärkeää. Ei vähiten rekrytoinnin kannalta.

Tuotantotalouden killassakin ehti tutustua moniin kykyihin.

Smartnerissa on 22 työntekijää. Tavoite on yli kaksinkertaistaa luku vuodenvaihteeseen mennessä.

Seuraavan vuoden aikana yritys aikoo laajentua maailmanlaajuiseksi ohjelmistoyritykseksi.

Ritva Pesola