Home > News > Smartner in the news > News 34


 Smartner in the news


May 10, 2001

ITviikko
"KOKEMUSTAAN JAKAVA SENIORI"


”Kyllä nämä tekevät kauppansa, mutta on siinä aika paljon työtä niin kuin aina isoissa kaupoissa”, mobiiliohjelmistoja operaattoreille kehittävän Smartner Information Systemsin kansainvälisten toimintojen johtaja Jukka Norokorpi, 52, toteaa.

Hänen harteillaan on nyt parin vuoden ikäisen yrityksen tuotteiden saattaminen kansainvälisille markkinoille. Tähtäimessä ovat ennen kaikkea muut Pohjoismaat, mutta myös koko Euroopan alue. ”Ajoituksemme on hyvä. Yritykset ovat hoitaneet sisäiset ratkaisunsa, ja nyt ne kysyvät, miten liikkeellä olevat työntekijät voivat käyttää palveluja. Ja näyttää olevan tervetullutta, että operaattorit hoitavat niiden puolesta yhteydet.”

Norokorpi sanoo ottaneensa uuden työn, koska se on niin kiinnostava ja koska hän on ollut periaatteessa saman yrityksen palveluksessa kolme vuosikymmentä.

Opiskeltuaan tietojenkäsittelyoppia Tampereen yliopistossa hän meni 1973 Nokia-yhtymän Softplan-ohjelmistotaloon töihin ja on sen jälkeen toiminut yrityskauppojen myötä johtotehtävissä Nokian ja ICL:n eri yksiköissä ja viimeksi Teamware Groupin toimitusjohtajana 1996 – 2000 ja hallituksen varapuheenjohtajana vaihtamatta kertaakaan työpaikkaa.

Kokemustaan hän jakaa myös kolmen ohjelmistoyrityksen, Frends Technologyn, Eneriksen ja Predisysin, hallituksen jäsenenä, IT Venture Development -rahaston partnerina sekä kauppa- ja teollisuusministeriön alaisen Invest in Finland Bureaun ICT-ohjelman konsulttina hakien yrityksille ulkomaisia strategisia partnereita.

Vapaa-aikanaan hän mökkeilee Karkkilassa ja lukee etenkin muinaishistoriaan ja johtamiseen liittyvää kirjallisuutta. Ainoa myönnytys suomenkieliselle kirjallisuudelle ovat Kalle Päätalon teokset.